Elokuvan esittely / Täydellinen Joulu

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars
Loading...

Alkuperäinen nimi:
-

Genre:
Komedia

Julkaisupäivä:
2020-10-05 DVD
2020-10-05 BD

Tuotantovuosi:
2019

Jakelija:

Ikäraja:
12

Kesto:
95 min

Formaatti:
DVD, Blu-Ray

IMDB:

Täydellinen Joulu

Varasto-menestyselokuvien tekijän Taru Mäkelän uusi komedia Täydellinen joulu on elokuva kaikkien aikojen suurperhejoulusta. Elokuva on komedia existä, uusista puolisoista, suhteista, perheistä, perinteistä, ja niiden rikkomisista.Kaikkien aikojen joulu on edessä kun lempeä tahtonainen Outi (Elena Leeve) on päättänyt viettää sen kutsumalla kotiinsa kaikki kolme ex-miestään, heidän yhteiset lapsensa sekä miesten uudet kumppanit uusine lapsineen. Vaikka Outin nykyinen aviomies Janne (Antti Luusuaniemi) alun perin ajatusta vastustikin, joulupöytä pursuaa tänä vuonna uusia, vanhoja ja juuri esiin tulleita perhesolmuja.Snapsit, rosollit ja jouluperinteet saavat kyytiä kun vieraat lähtevät muistelemaan yhteisiä aikoja illan emännän kanssa. Illan kuluessa Outi pitää puheen, jossa hän kertoo antavansa Jannelle lahjoista suurimman, hän on raskaana. Jannen reaktio ei suoranaisesti ole odotetun kaltainen ja ilta saa vielä yhden käänteen, jota puidaan aina naapurin joulupukkia myöten.

Ohjaaja:
Taru Mäkelä

Pääosissa:
Iikka Forss, Aku Hirviniemi, Saimi Kahri, Kari Ketonen

Muista leffan kanssa irtokarkit CandyTownista!

Irtokarkit myös verkkokaupasta: CandyTown.fi