Elokuvan esittely / Moonlight Mile -Surun tie

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (ei vielä arvioitu)
Loading...

Alkuperäinen nimi:
Moonlight Mile

Genre:
Draama

Julkaisupäivä:
2004-01-14 DVD

Tuotantovuosi:
2002

Jakelija:

Ikäraja:

Kesto:
112 min

Formaatti:
DVD

Moonlight Mile -Surun tie

He olivat rakastuneita, he aikoivat naimisiin, heillä oli unelma yhteisestä tulevaisuudesta. Mutta kun Diana kuolee, Joe putoaa mustaan kuiluun. Suruaikana Joe asuu Dianan vanhempien luona, joista melkein tuli nuorelle miehelle appivanhemmat. Nyt kolmikosta tulee entistäkin läheisimpiä heidän yrittäessä lohduttaa toisiaan surussaan. Mutta elämä jatkuu ja Joe yllättyy huomatessaan, että hänellä on tunteita erästä naista kohtaan, joka on myös menettänyt läheisensä. Tämä vaikuttava elokuva perustuu käsikirjoittaja, ohjaaja BRAD SILBERLINGin (”Enkelten kaupunki”) elämään ja käsittelee koskettavalla, rehellisellä tavalla surutyötä, yhteisön odotuksia ja perheen ja ystävien merkitystä kriisin keskellä. Keskeisissä rooleissa nähdään ei enempää eikä vähempää kuin kolme Oscar-voittajaa: DUSTIN HOFFMAN (”Sademies”), SUSAN SARANDON (”Dead Man Walking”) ja HOLLY HUNTER (”Piano”). Konkareiden latautuneet näyttelijäsuoritukset ovat täynnä nyansseja ja eri tasoja – mutta unohtaa ei sovi myöskään sukupolvensa parhaimpiin miesnäyttelijöihin kiistatta lukeutuvaa JAKE GYLLENHAALia (”Kiltti tyttö”, ”Donnie Darko”), joka loistaa pääosassa.

Ohjaaja:
Brad Silberling

Pääosissa:
Daustin Hoffman, Susan Sarandon, Holly Hunter, Jake Gyllenhaal

Muista leffan kanssa irtokarkit CandyTownista!

Irtokarkit myös verkkokaupasta: CandyTown.fi