Elokuvan esittely

 
Hanna

Hanna (Oscar®-ehdokas Saoirse Ronan, paras naissivuosa, Sovitus, 2007) on 16-vuotias tyttö. Hän on fiksu, utelias, viehättävä - ja koulutettu tappamaan. Arktisen erämaan kasvatti on viettänyt suurimman osan elämästään hyytävän kylmyyden kätköissä ja isän opissa taistelutaitoja omaksuen. Nyt tyttö lähetetään takaisin sivistyksen pariin, jossa hän joutuu armottoman CIA-agentin (Oscar®-voittaja Cate Blanchett, paras naissivuosa, Lentäjä, 2004) jahtaamaksi. Kun tytöstä tappokoneen tehneet tapahtumat alkavat valjeta Hannalle, hänen on taisteltava ja tuotava syyllisen pää vadille.

Hanna
2011
Toiminta
FS Film
DVD: 04.01.2012
Blu-ray: 04.01.2012
Joe Wright
K-15
107 min
DVD, Blu-ray

Elokuvan kommentit

MiKa
01.02.2012

MAHTAVA ELOKUVA! Joo, kasvutarina-osuus on liikaa, kuten Sekava jo sanoi. Mutta toiminta on lumoavaa ja kaunista katsottavaa. Juoni on tosin pähkä-pöljä, eli katsoja ei vaan tajua missään vaiheessa miksi päähenkilöiden tulee aivan alussa ehdoin tahdoin julistaa emäkonnille vihollisilleen olinpaikkansa metrin tarkkuudella ja saada itsensä metsästetyiksi halki elokuvan. Mutta eipä se juoni ennen vanhaan niitä aitoja kunnon ninja-leffojakaan kuljettanut...

KTS
22.01.2012

Todella upea ja uudenlainen leffa.
Jännitystä piisaa tauotta. Uusi naisnäyttelijä
tekee upean roolin.

Sekava
18.01.2012

Hyvin omaleimanen leffa, joka ei oikein tiedä, mitä tyylilajia edustaa. Toiminnalliset "agenttileffamaiset" kohtaukset toimivat kyllä hyvin, mutta päähenkilöhahmon ympärille rakennettava nuoren naisen kasvutarina on mielestäni liiaksi eri henkinen - kokonaisuus ei vain jotenkin toimi, vaikka kovasti haluaisi. Onneksi sentään yksi asia ei petä, vaan ehkä jopa ylittää odotukset: Chemical Brothersien soundtrack!

Kirjoita kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Haluamme varmistaa, että olet todellinen henkilö. Kirjoita alla olevaan kenttään laatikossa näkyvät sanat. Kirjainkokoa ei tarvitse huomioida.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.

Vuokratuimmat TOP 10 Toiminta

Päivitetty: 14.05.2012