Elokuvan esittely / Fame

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars
Loading...

Alkuperäinen nimi:
Fame

Genre:
Musikaali

Julkaisupäivä:
2010-02-10 DVD

Tuotantovuosi:
2009

Jakelija:

Ikäraja:
11

Kesto:
90 min

Formaatti:
DVD, Blu-Ray

Fame

Oscar-palkitun menestyselokuvan Fame uudessa versiossa seurataan neljän vuoden ajan lahjakkaiden tanssijoiden, laulajien, näyttelijöiden ja taiteilijoiden elämää ja opintoja esittävien taiteiden lukiossa New Yorkissa. Monipuolisen oppilaitoksen luovassa ilmapiirissä taustaltaan erilaiset oppilaat saavat tilaisuuden toteuttaa unelmansa ja tavoitella tähteyttä. Se vaatii kuitenkin lahjoja, omistautumista ja kovaa työtä. Kaikki haluavat menestyä, mutta moni epäilee omia kykyjään. Oppilaiden halu päästä huipulle joutuukin todelliseen testiin. Taiteellisten tavoitteiden lisäksi heidän elämänsä täyttyy tavallisen lukiolaisen ongelmista ja ilonaiheista: kotitehtävistä, ystävistä, ihastumisista ja yrityksistä löytää itsensä. Oppilaiden pyrkiessä parrasvalojen loisteeseen paljastuu vähitellen, keillä heistä on menestymiseen tarvittavat kyvyt ja itsekuri. Ystäviensä ja oppilastovereidensa tuella nuorille selviää, ketkä heistä ovat syntyneet tähdiksi…

Ohjaaja:
Kevin Tancharoen

Pääosissa:
Naturi Naughton, Anna Maria Perez de Tagle, Bebe Neuwirth, Charles S. Dutton, Debbie Allen, Kay Panabaker, Kelsey Grammer, Walter Perez, Megan Mullally

Muista leffan kanssa irtokarkit CandyTownista!

Irtokarkit myös verkkokaupasta: CandyTown.fi